Hazardia kielenkäyttöä
Kaarina Hazardin kolumni on herättänyt paljon kommentteja, eikä syyttä. Hazard toki puolustelee että kyseessä oli mediakritiikki ja teksti kohdistuukin kirjoitteluun jota Halmeen kohdistuu.
Muistan itse kolumnia lukiessani että kaksi ensimmäistä kappaletta huvittivat mutta kolmannen kohdalla meinasi räjähtää pää. "Muistokirjoitukset pullistelivat oksettavaa sankaruutta, kummaa paatosta, jossa mies sai väistyä tarinan tieltä", laukoo Hazard. Halveksuuko Kaarina siis sitä että vainajasta puhutaan kauniisti ja kunnioittaen? Eikö Halme sitten parhaina vuosinaan muka ollut sellainen kuin nyt jälkeenpäin muistellaan, ja mikä niistä ikävien asioiden unohtamisesta tekee niin oksettavaa? Mediakritiikkiä tai ei, Kaarina ei selvästikään arvosta sitä ettei Halmetta muistella viimeisten elinvuosiensa virheiden vaan sitä aiempien saavutustensa takia. Miksipä Hazard muuten nostaisi aiheen tällälailla pöydälle?
Kaikkea voidaan toki katsoa monelta kantilta, mutta ymmärtääkseni muistokirjoituksissa on tapana katsoa asioita hyvältä kantilta ja vainajaa kunnioittaen. Tämänlainen kunnioitus on kuitenkin Kaarinasta jollaintapaa kyseenalaista, en ymmärrä miksi. Ehkä hän haluaa itse kuoltuaan tulla muistetuksi ärsyttävänä tätinä joka aina valitti kaikesta ja oli lihava ja ruma. Pelkään pahoin että hänestäkin tullaan kuitenkin aikanaan kirjoittamaan varsin kunnioittavasti, joten Hazardin on parasta kirjoittaa etukäteen oma muistokirjoituksensa jotta saa mieleistänsä ihmisarvon tallaamista aikaan.
Hazardin kolumnin kruunaa kuitenkin sen lopetus: "salaa ihmettelemme, miksi tämä Matti Nykänenkin täällä vielä heiluu". Tämä on varsin suorasanainen kehoitus että Nykäsen tulisi tappaa itsensä, jonka Kaarina esittää ikäänkuin median suulla. Että olisi kiinnostavampaa jos hänkin nyt menisi jo. Miksi Hazard on halunnut tämänkin nostaa esille? Viitataanko tässä johonkin spesifiseen juttuun tai mikä tässä oikeastaan nyt on pointtina? Vai onko kritiikin kohteena tälläkertaa ihan yleistäen se että julkkisten kuolema tuottaa vilkkaan uutispäivän? Jos tarkoituksena oli paheksua sitä että jonkun kuolema tuo medialle leipää pöytään, häpäistään nyt samalla ruumisarkkufirmat ja hautaustoimistot - mokomat perkeleet kun kuitenkin salaa toivovat mahdollisimman suuria juhannuksen hukkumistilastoja ja kunnon rutto olisi kuin lottovoitto. Miksei kukaan koskaan kritisoi kuolemasta hyötyvää hautausbisnestä?
Ehkä olen hieman katkera että tämänlainen sekamelska ollaan hyväksymässä puhtaana mediakritiikkinä, kritiikin kohteena kun oli se että Halmeesta kirjoitettiin liian positiivisesti. Hazard olisi halunnut että Halmeesta olisi kirjoitettu negatiivisiakin puolia, ja niiden mainitsematta jättäminen oli Kaarinasta varsin oksettavaa tarinankerrontaa jossa itse mies oli unohtunut. Virheetkö ne nyt miehen tekevät? Vaan eiköhän Nykästäkin tulla jälkeenpäin muistelemaan nimenomaan mäkihyppääjänä ja jostain arkistoista kaiveta vanhoja videonauhoja ja julisteta sankariksi, että en itse näe uutisoinnissa mitään siinämielessä kummallista. Eivätpä uutiset muutenkaan ole koskaan kertoneet asioiden "todellista" laitaa yhtään mistään.
Ja katkera olen siis siksi että olen itse saanut käräjillä tuomion tekemästäni parodiasta jonka tarkoituksena tuomioistuimenkin mielestä oli avata keskustelua. Tuomari kuitenkin päätti että parodiani oli "epäonnistunut", eikä asiallinen tarkoitus täten ollut mikään puolustus sille että parodiani kritisoima kohde tekstistäni suuttui. En ollut tätä ennen tiennyt että kirjalliset taideteokset voidaan tuomioistuimessa julistaa epäonnistuneiksi, ja olenkin hieman harmissani ettei Hazardin teos liene päätymässä tuon samaisen taideraadin arvioitavaksi. Ilmeisesti olisin jäänyt ilman tuomiota jos olisin käyttänyt tälläistä suorempaa ja rienaavaa kritiikin muotoa joka kärjistäen kerjää verta nenästään, todennäköisesti juttu ei olisi tällöin mennyt edes syyttäjälle asti! Pitääpä muistaa ensikerralla ja ottaa oppia mestari Hazardin tekniikasta...
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ehkä Kaarina vaan haluaa että jälkipolvet muistavat hänet itsensä örisevänä mummona jolle toiset vaihtoivat vaipat ja jota lusikalla syötettiin.
Itse mietin myös, mikä oli se Halmeen niin suuri rikos, että ansaitsi niin raskasta halveksuntaa, kuin mitä Hazard osoitti? Ei sellaista ole. Rikoksia oli kontollaan, mutta ei sen kummempia kuin syrjäytyneet/ päihteidenkäyttäjät yleensä. Halme ei tappanut ketään paitsi itsensä. Joten kyseessä ei Hazardin kohdalla voi olla mikään muu, kuin se, että Halmeen ideolgia oli jotain aivan muuta kuin Hazardin ja Halme sai asiansa kuuluville. Aina jopa kansanedustajaksi asti pääsi äänivyöryllä. Tämä on katkeroittanut femakka-emakkko Hazardin.
"Tuomari kuitenkin päätti että parodiani oli ”epäonnistunut”, eikä asiallinen tarkoitus täten ollut mikään puolustus sille että parodiani kritisoima kohde tekstistäni suuttui."
Niinpä... Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Tähän asti katsellut kirjoituksiasi ok:na mutta nyt muzzy kyllä löit kätesi pas.. pashaan. Et tunteiltasi näe sisältöä/tarkoitusta.
"Hazardin kolumnin kruunaa kuitenkin sen lopetus: ”salaa ihmettelemme, miksi tämä Matti Nykänenkin täällä vielä heiluu”. Tämä on varsin suorasanainen kehoitus että Nykäsen tulisi tappaa itsensä"
Höpö höpö, älä tee itsestäsi naurettavaa. Kysehän on selvästi kansalaisten kaksinaismoralismin kritiikista! Eli, huvittelemme näitten henkilöitten toilailuilla mutta samaan aikaan hiljaisesti (jotkut ääneen) ihmettelemme miten he vielä ovat elossa (emmekä tee yhtään mitään auttaaksemme heitä). TÄSSÄ ON SE POINTTI. Mun mielestä aika selvästi esitetty. Eli kritisointi on kohdistunut sekä kansaan, että mediaan. Ihan tervetullutta tällainen.. varsinkin kun huomaa kuinka se paljastaa uuden kaksinaismoralismin.. teidänkö mielestä esim. Causescusta olisi tullut puhua kiltisti ja siivosti "kunnes on laitettu maan alle" (T.T.A.Mikkonen)?! Ja turha vetää omaa parodiajuttuasi tähän mukaan, huomaa, että olet tunteella, et järjellä tässä mukana.. parodiajutun päätös oli ikävä/tyhmä homma, mutta ei tähän liittyvä.
Ok, whatever, tämä sinun aivopieruroska sai nyt minut lopettamaan teitin seuraamisen täällä ja siellä toisella (joltain estetyltä) "foorumilla".. valitettavasti vaikuttaa tämä tunteen pohjalta kirjoitettu roskasi muihin aiheisiin.. ei saisi mutta that's real world.
#8 Komppaan Nikkiä.
Itsessäni Hazardin kirjoitus nosti päällimmäiseksi mieleen vain ajatuksen, että ainoastaan täydellisiä ihmisiä saisi muistaa hyvällä. Olkoonkin, että Halmeella oli omat henkilökohtaiset ongelmansa, hänessä oli myös paljon sellaista jota kannattaa muistella. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja siitä huolimatta ansaitsemme kuoleman hetkellä jonkinlaisen kauniin yhteenvedon niistä onnistumisista mitä olemme tehneet. Jokainen meistä on epäonnistunut tavallaan, jos ei päihteiden, niin sitten uran, perheen, lapsien tai sukulaisten kanssa. Ei kukaan niitä halua enää muistella kun aika on jo loppunut.
Päällimmäinen ajatus Hazardin kirjoituksesta oli kuvotus ja tietty messiaantavoittelu jossa mikä tahansa (paitsi täydellisyys) on liian huonoa.
Hazardin jälkikäteen antamat selitykset ovat aika huonoja: mediakritiikiksi artikkeli oli liian räväkkä väärältä kantilta, jos tarkoituksena oli kritisoida auttamishalun puutetta, koko idea meni metsään. En yleensäkään ymmärrä kuinka ventovieraiden ihmisten pitäisi kantaa vastuuta yksilön omista valinnoista (Halmeen päihdeongelmat). Vastuu on aina yksilöllä, mutta mikäli hän ei ole riittävän vahva hakeutumaan hoitoon ja käy se karmein, niin silti hän on oikeutettu kunnioittavaan ja hienotunteiseen muisteluun ja suruaikaan.
"Hölmö otus joka yleensä keskittyy tekniikkaan enemmän kuin itse asiaan."
No nyt se tuli todistettua. Heippa.
Kiitos Matti hyvästä kirjoituksesta. Taitaa olla ensimmäinen kiihkottomasti ja analyyttisesti aiheeseen suhtautuva kirjoitus missään.
Lisäksi olet oikeassa. Niin kuin yleensäkin.
Onko lapsiporno.infon päivitys muuten loppunut jo kokonaan?
"Kiitos Matti hyvästä kirjoituksesta. Taitaa olla ensimmäinen kiihkottomasti ja analyyttisesti aiheeseen suhtautuva kirjoitus missään.
Lisäksi olet oikeassa. Niin kuin yleensäkin."
Muhahaha.
"Onko lapsiporno.infon päivitys muuten loppunut jo kokonaan?"
Tämä olisi tosiaan kiva tietää.
Kirkkaalla järjellä ja tinkimättömällä asenteella voi saada kaikenlaista aikaan - kuten nyt vaikkapa tällaisen bloggauksen :-)
Mark Twain myhäilee tälle jostain pilvenlongalta.
#7 So?! Äänestä vaikka Päivi Räsästä tai Mika Ebelingiä, kun et kumminkaan tee/sano mitään muuta kuin turhaan sinä-minäile ja odota mielistelyä poliittisissa kysymyksissä. 1/x-1. Entäs sitten?
Pitkästä aikaa tulin lukemaan tätä blogia ja huomasin että olit tarttunut juuri samaan asiaan kuin minäkin. En voi olla ajattelematta, että Hazardin kolumnin puolustajat vihaisivat Halmetta sen perusteella miltä hän näytti. Kyllä, oman seuraamisen perusteella Tony on sanonut kaiken sen mitä hänestä on kirjoitutettu, lisäksi hän näyttää erehdyttävästi väkivaltaiselta rasistiskinheadiltä joita 'kaikki' pelkäsivät 90-luvulla. Uskon kaljunpään ja ison ruumiin olleen se pääasia.
Hieman syvempää kaivettaessa vihaajat olisivat kumminkin huomanneet, että Tonylla oli mustaihoisia ja muista maista olevia hyviä kavereita. Meinaa sitä ettei hän ollut rasisti tai iljettävä ihminen.
Lisäksi hänen saavutuksensa ovat todella hyviä. Pieni sanavalmis suomenruotsalainen poika päättää alkaa menestyjäksi. WWF, henkivartijan hommat, julkkisjutut, hyvät kommentit... Jään odottamaan elokuvaa.

Kommentoi 17 kommenttia